Haastavat tunnetilat muuttuvat parhaiten kohtaamalla tuntemukset suoraan kehossa.

Paradoksaalista kyllä, usein paras tapa tuntea olonsa paremmaksi on mennä kohti huonoa oloa ja oppia tuntemaan kivun tai ahdistuksen takana olevat fyysiset tuntemukset suuremmalla läsnäololla ja tietoisuudella. Siis todella tuntea tunne sen puhtaimmassa, energeettisessä ilmaisussaan, liittämättä tuntemuksiin mielen luomia merkityksiä.

Kun viimeaikaiset uutiset sodasta puhkesivat, kehoni lähetti minulle viestejä intensiivisestä rinnankireydestä ja yleisestä kehon raskaudesta. Ajatukset epävarmuudesta, huolista, surusta purskahtivat mieleeni tietoisuuteen, ja mielen silmukka kiihtyi aina kun avasin minkä tahansa mediakanavan.

Sammutin median ja käännyin sisäänpäin. Laskeuduin matolle makaamaan ja tarkkailin kehossani ilmeneviä tunteita, rauhassa, pyrkimättä muuttamaan niitä mitenkään. Sitten toin takaisin tietoisuuteeni kuvat niistä tuskallisista asioista, jotka olin tuntenut tuovan minuun tämän haastavan olotilan. Kaikki ne ongelmalliset ihmiset, väkivaltaiset tilanteet, haitalliset esineet jne.

Voimakkuus rinnassani tuntui vieläkin hälyttävämmältä ja puristava tunne levisi kaulan alueelle. Hengitin rauhallisesti ja keskityin pysymään tuntemuksen äärellä. Suuntasin huomioni siihen rakastavassa tietoisuudessa – niin paljon kuin se oli mahdollista – ja käteni lepäsi vartalollani aistimuksia vasten kevyesti painautuen ​​ja rauhoittaen tätä peloissaan olevaa osaa minussa. Tästä tarkkailijan näkökulmasta käsin kerroin pelolle, ettei sen tarvinnut muuttua. Jatkoin tilan pitämistä kaikille esiin nouseville tunteille sisäisen vanhempani kannatellessa koko kokemusta ehdottomassa rakkaudessa.

Pysyin tuntemusten äärellä ja hengitin hitaasti. Hetken kuluttua tunteet siirtyivät alemmas vartaloa ja hajaantuivat jonkin verran. Vatsassa oli viileyden tunnetta. Tuska ja paine olivat poissa, uusi tilan tunne kehossani nousi päällimmäiseksi. Toistaiseksi kaikki, mikä minun piti tässä hetkessä kohdata, oli kohdattu.

Nousin ylös ja kirjoitin päiväkirjaa hetken. Tarkkailun aikana sisältäni oli noussut esiin ajatuksia, jotka muistuttivat levottomien sielujen ja väkivallan teemoja. Oivalsin myös asioita omasta sisäisestä ”propagandastani”.

Ehkä tärkeimpänä asiana lattialta noustessani huomasin, että minulla oli tämän hetken jälkeen enemmän kykyä kannatella näitä monimutkaisia asioita tietoisuudessani, ja riski reagoida turvattomuuden tunteesta käsin sekä vatvoa asioita tarpeettomasti oli pienentynyt. Mitä tahansa toimintaan nyt tartunkin, se tulee keskittyneemmästä ja autenttisemmasta paikasta itsessäni.

Seisominen, oleminen, toimiminen

Pitkän tauon jälkeen, haluan kirjoittaa. Kirjoitan siitä olemisen tilasta käsin, jossa tänä kesäisenä päivänä maailmaa koen. Tuntuu hyvältä asetella sanoja menemään, makustella, muovailla ja tuntea tämä luomisen hetki kehomielessäni. Tunnustan – tämä on myös vähän hermostuttavaa, koska edellisestä kerrasta on aikaa ja kynnys julkaista mitään on korkealla. Hmm eikö tämänkin voisi jättää luonnoksiin?

Hermostuneisuuteni tuntuu eniten kurkun alueella, kurkkutorven oikeassa reunassa. Siellä on raskautta ja paineen tunnetta. Annan tuntemusten olla sellaisenaan, toivotan kaiken tervetulleeksi kokemukseeni. Tätä integrointia on tullut harjoiteltua viimeinen 15kk ja se käy vähitellen helpommaksi.

No päivän askarruttavaan asiaan. Viime aikoina sana ’etymologia’ on vilahdellut enenevässä määrin seuraamissani informaatiokanavissa. Sanojen alkuperäisen merkityksen sekä historian tuntemisen tärkeyttä on korostettu maailman eri ilmöiden ymmärtämistä vahvistamaan, ja olen pysähtynyt huomaamaan kuinka vähän olen asiaa miettinyt ja näistä asioista oikeastaan tiedän.

Eilen opin ’Cheyenne River Lakota Nation of South Dakota’ -kansan jäsenen Tiokasin Ghosthorsen haastattelussa ”For the Wild” -podcastissa, että monissa alkuperäiskansojen kielissä ei ole substantiiveja – erityisesti ’minälle’ – koska kieli kuvastaa niin paljon sitä maailmankuvaa, jossa kaikki toiminta tapahtuu suhteessa. Ei ole eroteltua minää suorittamassa mitään subjektina objektille vaan on toimintaa, joka tapahtuu monien eri tietoisien osatekijöiden yhteisvaikutuksessa. ’Minä’ on verbi.

Kaikki olemassaolo on siis vuorovaikutusta. Paikallanikin ollessani olen suhteessa ainakin siihen mikrobien joukkoon, jotka ruoansulatustani ja immuniteettiani pitävät toiminnassa. Tämän maailmankuvan yksi etu on kaiken toiminnan seurausvaikutusten hahmottaminen intiimisti. Tietoisuus asioiden elävyydestä sekä yhteenkietoutuneisuudesta sanallisen ilmaisutavan tukemana tuo harkitsevuutta valintoihin ja kunnioitusta kaikkia osapuolia kohtaan. Olemme kaikki yhteisessä prosessissa äiti maan kanssa ja kannattelemana, ja kiinnittyminen kaikenlaisiin leimoihin on siksi sekä turhaa että oikeastaan aika harhaista (eikö?).

Sain haastattelusta kimmokkeen miettiä, miltä oma elämiseni, olemiseni, toimimiseni sekä seisomiseni jossain kohtaa vuorovaikutussuhteiden verkkoa ilmenee. Keksin ainakin kuusi kontekstia, jotka tuntuvat olennaisilta:

1. Äiti maan lapsena – opetellen tervettä vuorovaikutusta ympäröivän luonnon kanssa. Jokainen valinta ja kohtaaminen on mahdollisuus tämän vahvistamiseen.

2. Yhteisössä – kokien ja luoden elämääni suhteessa muihin ihmisiin, lähellä ja kaukana. Jokainen valinta ja kohtaaminen on mahdollisuus tämänkin vahvistamiseen.

3. Sukulinjassani – ymmärtäen osani ilmentää myös sukuni mukana tulleita siunauksia ja mahdollisuuksien mukaan eheyttää ylisukupolvisia kipupisteitä. Olemiseni tässä hetkessä on menneiden polvien menestyksen seurausta.

4. Koko löylyssäni* – tiedostaen voimani ja varjoni**, jättämättä mitään ulkopuolelle. Tiedostamaton mieli on täynnä potentiaalia laajemman identiteetin rakentamiseen.

5. Vapaudessa ja rakkaudessa – vahvistaen valinnoillani näiden kokemista.

6. Hyvässä todellisuudessa – tuntien myötätuntoa elämän rikkonaisuutta kohtaan sekä havaiten ja kuvitellen hyvää elämää. Maailma on yhtä kompleksinen kuin mielenikin ja tulevaisuus on ”monimahdollinen” (missään polarisaatiota vahvistavassa näkökulmassa eläminen harvoin laajentaa mahdollisuuksien näkemistä).

Kaiken ytimessä tuntuu olevan kunnioitus ja sydänlähtöisyys. Ehkäpä nöyryyskin, mutta sitä en ole itse kykenevä varmasti arvioimaan. Pyrin kuitenkin pysymään avoimena käsityksiäni haastaville näkemyksille ja muuttumaan eli integroimaan oppimani osaksi uutta – ehkä nämä luonnonlait paremmin huomioon ottavaa eli dynaamisempaa – olemista.

On kiehtovaa ajatella, että pään sisäistä puhetta ja sen sanastoa muokkaamalla voisin tulla jatkuvasti tietoisemmaksi muutokselle, joka tapahtuu, ja kuinka tapani muovata kohdentaa huomiotani ja toimintaani tekee tuosta muutoksesta joko enemmän tai sitten – toivottavasti – vähemmän kivuliasta pienelle egolleni. Toivon näin laajemman identiteettini vahvistuvan entistä terveempään vuorovaikutukseen. Elävään olemiseen.

*avaan löyly-sanaa ja muita itämerensuomalaisen viisausperinteen termejä myöhemmissä kirjoituksissani. Olen vuoden 2021 Susanna Lendieran koulutuksessa opettelemassa näitä sekä hiljaisen haltioitumisen taitoja.

**avaan lähestymistapaani varjotyöskentelyyn myöhemmissä kirjoituksissani. Olen vuoden 2021 Melissa Meaderin Archetypal Somatics(TM) -koulutuksessa syventämässä tätä.